Website:
kultakiertue.fi
Job details:
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja vielä tämän vuoden puolella myös muualla Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 150 henkilöä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!
Etsimme nyt
IT-järjestelmäasiantuntijaa kehittämään ja ylläpitämään modernia Apple- ja Google-ympäristöämme. Pääset osaksi tiivistä IT-tiimiä, jossa työskentelet päivittäin yhdessä IT Specialistimme ja IT- ja tietoturvapäällikkömme kanssa. Rooli sopii sinulle, joka viihdyt ihmisten parissa ja nautit sekä käytännön tekemisestä että jatkuvasta kehittämisestä.
Tehtävänkuvaus
IT-järjestelmäasiantuntijana vastaat organisaatiomme Apple- ja Google-ympäristöjen hallinnasta, ylläpidosta ja jatkuvasta kehittämisestä yhdessä IT-tiimin kanssa. Arjessasi huolehdit siitä, että IT-laitteet ja -palvelut toimivat sujuvasti ja että käyttöympäristö kehittyy koko ajan paremmaksi. Suunnittelet ja toteutat prosesseja, käytäntöjä ja ratkaisuja, joilla parannetaan liiketoiminnan sujuvuutta, tietoturvaa ja käyttäjäkokemusta.
Teet tiivistä yhteistyötä liiketoiminnan kanssa ja osallistut aktiivisesti erilaisiin kehitysprojekteihin, mutta autat tarvittaessa myös muita tarjoamalla etä- ja lähitukea. Työ painottuu toimistollemme: laitteiden käyttöönotot, lähituki ja yhteistyö muiden tiimien kanssa edellyttävät säännöllistä läsnäoloa, joten toivomme sinun olevan pääsääntöisesti tavattavissa toimistolla. Saat tehtävässäsi tukea IT- ja tietoturvapäälliköltä sekä IT Specialistilta. Työsi on pääosin operatiivista, mutta pääset myös suunnittelemaan ja viemään läpi kehityshankkeita.
Keskeiset työtehtävät
- Hallinnoit Apple- ja Google-ympäristöjä (käyttäjähallinta, laitehallinta, lisenssit, perusautomaatiot)
- Vastaat IT-laitteiden elinkaaresta hankinnasta käyttöönottoon, tukeen ja kierrätykseen
- Huolehdit osaltasi tietoturvakäytäntöjen toteutumisesta arjessa (esim. käyttöoikeudet, laitteiden suojaus, tietoturvahavaintoihin reagointi)
- Kehität IT-prosesseja ja -käytäntöjä yhteistyössä liiketoiminnan kanssa (esim. käyttöoikeuksien hallinta, uusien käyttäjien aloitusprosessit, muutosten hallinta)
- Osallistut kehitysprojekteihin (uudet palvelut, prosessit, automaatio)
- Pidät IT-dokumentaation ajan tasalla ja helposti löydettävänä
- Tarjoat etä- ja lähitukea loppukäyttäjille pääasiassa tikettijärjestelmän kautta
Mitä odotamme sinulta
- Aiempaa työkokemusta ja osaamista Applen tai Googlen tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä
- Tietoturva- ja tietosuojaosaamista (esim. Google Workspace- tai Apple-ympäristön tietoturvakäytännöt) sekä kiinnostusta kehittyä tietoturvan osa-alueilla
- Tietoverkko-osaamista (esim. verkon peruskonfiguraatio, VPN, langattomat verkot) ja kokemusta MDM-ratkaisuista
- Ymmärrät IT-palveluiden välisiä riippuvuuksia ja hahmotat, missä prosesseja kannattaa parantaa
- Viet asioita itsenäisesti maaliin asti, mutta teet mielelläsi yhteistyötä tiimin ja liiketoiminnan kanssa
- Opit nopeasti, olet käytännönläheinen ja uskallat ehdottaa parempia tapoja toimia
- Kommunikoit sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa, selität tekniset asiat selkeästi ja pystyt työskentelemään suomeksi ja englanniksi
Katsomme eduksi
- Kokemuksen UniFi-verkkoympäristöistä tai vastaavista
- Kokemuksen automaation ja tekoälyn hyödyntämisestä IT-ympäristöissä
- Tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon ja/tai rooliin liittyvät sertifikaatit
Mitä tarjoamme sinulle
- Monipuolisen roolin, jossa pääset syventämään osaamistasi ja kasvattamaan tehtävänkuvaa osaamisesi mukana
- Tiiviin ja matalan kynnyksen IT-tiimin, jossa opit suoraan IT- ja tietoturvapäälliköltä ja IT Specialistilta
- Mahdollisuuden kehittää IT-palveluita ja prosesseja käytännönläheisesti yhdessä tiimin ja kumppaneiden kanssa
- Kannustavan työilmapiirin, jossa jokaisen osaamista arvostetaan
- Modernit työvälineet ja viihtyisän toimiston, jossa työ pääosin tehdään; etäpäivistä sovitaan joustavasti tilanteen mukaan
Lisätietoa ja palkkaus
Tehtävän palkkahaitari on 3500–4000 euroa kuukaudessa kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen.
Kiinnostuitko? Lähetä CV:si ja hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana!
Hakuaika ja aloitus
Hakuaika päättyy 31.8.2026. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tule osaksi rentoa ja innostunutta työyhteisöämme – odotamme hakemustasi!
Olemme edelläkävijä ja markkinajohtaja jalometallien arvioinnissa sekä ostossa. Turvallinen ja luotettava palvelumallimme toimii pian kaikissa Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.
Click on Apply to know more.